Skip to main content

KOKO PERHEEN SEURAKISAT

Arjen hyvinvointia ja eväitä elämään, näitä antaa urheiluharrastus. Seurakisat on loistava mahdollisuus tarjota lapsille ja nuorille matalan kynnyksen urheiluharrastusta. Otetaan tavoitteeksi jatkossa tarjota entistä enemmän seurakisoja ja sitä kautta saada myös enemmän pieniä liikkujia.

Metsä Group ja Suomen Urheiluliitto (SUL) ovat sopineet lasten ja nuorison yleisurheilun pääyhteistyökumppanuudesta vuosina 2022-2024. SUL on yleisurheilun valtakunnallinen lajiliitto. Yhteistyön keskiössä ovat lasten ja nuorten valtakunnalliset Seurakisat. Seurakisoja järjestetään vuosittain noin 500 eri puolella Suomea. Kisoihin tavoitellaan kesän aikana noin 30 000 lasta ja nuorta. Osallistujat ovat iältään alle viidestä vuodesta noin viiteentoista vuoteen. Urheilun saralla saadut kokemukset ja opit kantavat läpi koko elämän.

Seurakisat ovat yleisurheiluseurojen paikallistason kilpailumuoto, jossa koko perhe innostuu yleisurheilusta. Se on kisa, jossa kilpailemista voi harjoitella ja kokeilla turvallisesti. Monelle seurakisa on ensimmäinen kisakokemus. Seurakisassa harjoitellaan kilpailemista ja lajisääntöjä ja halutessaan saa mitatun tuloksen. Seurakisassa kaikki palkitaan.

KOE URHEILUN HURMOS

 

Se tunne, kun jännität urheilijoiden puolesta. Se tunne, kun et malta istua paikallasi vaan on pakko heiluttaa käsiä, huutaa ja kannustaa, ja jopa hyppiä. Se tunne, kun jännitys purkautuu helpotukseksi. Se tunne, kun kyynelet kihelmöivät kuumina silmissäsi etkä haluaisi kaikkien näkevän liikutustasi upean urheilusuorituksen takia. Se on, kun saa kokea voitonriemua, ihan luvan kanssa.

 

PERIAATTEET

  1. Lapsia rohkaistaan monipuoliseen harrastamiseen ja tasapuolisesti kaikkiin yleisurheilulajeihin.
  2. Perhekeskeisyyttä korostetaan ottamalla vanhemmat mukaan aktiivisiksi toimijoiksi.
  3. Kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä – kannustetaan kaikkia oppimaan omassa tahdissa.
  4. Palkitaan ahkeruudesta, hyvästä kehityksestä, toisten huomioimisesta ja kovasta yrityksestä.
  5. Kisat ja harjoitukset tehdään lapsille – jämäkästi ohjaten ja samalla liikunnan ilo huomioiden.
  6. Seurakisoissa noudatetaan alle 13 -vuotiaiden lasten kilpailusääntöjä.

 

TULE MUKAAN

Tästä löydät tulevat seurakisatapahtumat.
Oulun Pyrinnön jäsenmaksu on 25€ vuosi. Ilmoittautuessasi myClub tapahtuman kautta liityt samalla seuran jäseneksi, mikäli et vielä ole.

TUTUSTU LAJEIHIMME