Skip to main content

Valkean kaupungin kisat – Rankingkilpailu 25-26.6.2022

Valkean Kaupungin Kisat järjestetään tänä vuonna juhannusviikonloppuna 25.–26. kesäkuuta, ja tapahtumaan merkittävän lisämausteen tuo sen rooli ranking-kilpailuna. Viikonloppu on MM-kilpailuja ajatellen viimeinen mahdollisuus kerätä ranking-pisteitä ja tehdä suoria tulosrajoja sekä yksi tärkeimmistä myös EM-kilpailujen rankingia ajatellen. Tämä takaa, että Raatin stadionilla nähdään varmasti useita Suomen kärkiurheilijoita eri lajeissa.

Ranking-järjestelmän myötä tärkeimmistä pistekisoista on tullut hyvin oleellisia arvokisapaikkojen saavuttamisen kannalta. World Athletics määrittää vuosittain yhdestä kahteen viikonloppua maan mestaruuskisoille. Tämä aikaikkuna on tänä vuonna juhannuksena.

– Se ei käytännössä ole toimiva ajankohta Kalevan kisoille. Koska maan mestaruuskisan ranking-pisteet on kuitenkin tärkeää saada mukaan MM-kisojen (ja viime vuonna olympialaisten) aikaikkunaan, on Suomi hakenut ja saanut poikkeusluvan järjestää erillisen kilpailun, jossa kansallisen mestaruuskisan ranking-pisteet jaetaan, Suomen Urheiluliiton huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen taustoittaa Oulussa käytävän kilpailuviikonlopun roolia.

Ranking-pisteiden käyttö arvokilpailuihin pääsemisen kriteerinä tarkoittaa, että urheilijoiden tulee tehdä useampia hyviä tuloksia, ja nimenomaan mahdollisimman hyvissä pistekilpailuissa.

– Kotimaassa ranking-kilpailu on pistekilpailuna ehdottoman tärkeä, sillä jaossa on hyvät pisteet ja niistä on kilpailemassa vain kotimainen urheilijajoukko, Salonen muistuttaa.

Suomalaiset yleisurheilijat ovat tarjoilleet viime vuosina laajalla rintamalla ilahduttavia tuloksia. Monelle ensi kesän arvokilpailuista erityisesti EM-kilpailut ovat iso tavoite. EM-kilpailuissa ranking-järjestelmää käytetään nyt ensimmäistä kertaa.

– Se tarkoittaa, että tämä ranking-kokonaisuus koskettaa huomattavasti aiempaa suurempaa urheilijajoukkoa ja samalla laajaa lajikirjoa. Tämän johdosta Oulussa tullaankin juhannusviikonloppuna näkemään pitkälti koko yleisurheilun lajikirjo ja laaja joukko kärkiurheilijoitamme.

Oulussakin ranking-kilpailun korkeat sijoituspisteet ovat isossa roolissa, mutta kokonaisuuden kannalta on edelleen tärkeää saada hyvät tulospisteet tuova kova tulos.

– Tämän mahdollistamiseksi tarvitaan tietysti hyvät olosuhteet ja mielellään myös yleisön kannustusta. Toivotaan, että kaikki on kunnossa, kun juhannuksena kilvoitellaan Raatin stadionilla.

EM-kilpailuihin suoria tulosrajoja ehtii tehdä vielä 26. heinäkuuta asti.

Faktat:

  • MM-kilpailut 15. –24. heinäkuuta Oregonissa (USA)
  • EM-kilpailut 15.–18. elokuuta Münchenissä
  • Ranking-järjestelmässä urheilijalta lasketaan lajista riippuen mukaan 2–5 parasta pistepottia, jotka tulee kerätä lajista riippuen 12 tai 18 kuukauden aikaikkunan sisällä. Pistepotti muodostuu tuloksesta ja sijoituspisteistä, joihin on lajista riippuen erilaisia taulukoita.

Ilmoittautuminen, kumppannus, liput ja muut tiedot VKK tapahtumasta tässä.

Uusi Tähtikortti 2022-2023 on nyt myynnissä

Uusi Tähtikortti 2022-2023 on nyt myynnissä Tähtikortin verkkokaupassa, jossa voit valita, että ostat Tähtikortin Oulun Pyrinnön tukemiseksi. Kortin myyntituotot ohjataan lyhentämättömänä Kaikki mukaan harrastusrahastoon vähävaraisten lasten ja nuorten harrastusten tukemiseksi.

Osta uusi Tähtikortti verkkokaupan kautta, niin saat nyt voimassa olevan Tähtikortin 2021-2022 kaupan päälle ja pääset hyödyntämään kaikkia Tähtikortin etuja ympäri Suomen 31.5.2023 asti.

  • Tähtikortti 2021-2022, voimassa 31.5.2022 asti
  • Tähtikortti 2022-2023, voimassa 1.6.2022 – 31.5.2023

HUOM! Oulun talousalueella korttien mukana saa myös kaksi etukuponkia (kertaetu) kaupan päälle:

  • Hanko Sushi: 3 Normaali Lajitelmaa 2 hinnalla, etusi 13,50€
  • Neste Hiironen: 3 Rolls-ateriaa 2 hinnalla, etusi 7,00 – 15,00€

Kortit ja kupongit saat postissa kotiisi muutaman arkipäivän kuluessa tilauksesta.

Tähtikortin 2022-2023 myyntihinta Verkkokaupassa on normaali 20€ / kpl + postitus- ja toimituskulut 2€ / lähetys.

Voit ostaa Tähtikortin Oulun Pyrinnön tukemiseksi tästä linkistä.

Katso Oulun alueen edut tästä.

Cheerleading uutena lajina Oulun Pyrintöön keväällä 2022

Oulun Pyrintö aloittaa Cheerleading -toiminnan keväällä 2022

Cheerleading on monipuolinen kilpaurheilulaji, jonka harrastus Suomessa on jatkuvassa kasvussa. Edellisten vuosien aikana kilpacheerleadingin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti Pohjois-Suomessa. Räjähdysmäistä on itse lajikin. Lajiin liittyvät akrobaattiset osat, nostot, hypyt ja maa-akrobatia sekä lajin intensiivisyys tekevät siitä paitsi teknisesti haastavan mutta myös yleisölle näyttävän ja vaikuttavan lajin seurata.

Cheerleading on vielä toistaiseksi naisvaltainen laji Suomessa, vaikka kilpailusääntöjen puitteissa mukaan harrastajia voidaan ottaa mukaan sukupuolesta riippumatta. Oulun Pyrintö lähtee toiminnassaan kehittämään nimenomaan sekajoukkuetoimintaa. Tämä tukee myös seuran yhdenvertaisuus ja tasa-arvotavoitteita.  

“Uskomme että mukaansatempaava joukkuelaji tulee täydentämään olemassa olevaa lajikirjoa erinomaisesti. Haluamme reagoida lasten ja nuorten toiveisiin ja tuoda olemassa olevien lajien rinnalle uuden nousevan joukkuelajin. Paras kiitos perinteikkään seuran arvokkaalle historialle ja pitkäjänteiselle työlle on pysyä mukana tässä ajassa ja katsoa tulevaisuuteen. Laji täydentää erinomaisesti olemassa olevia harrastusmahdollisuuksia.” – Hanna Uusitalo, Oulun Pyrinnön toiminnanjohtaja.

Oulun Pyrintö pyrkii mahdollistamaan kaikenikäisten liikuttamisen ja reagoi nyt parantamaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia lajin parissa. Pyrintö aloittaa harrasteryhmiä jo kuluvana keväänä. Tulevaisuudessa tarkoituksena on tähdätä yhdeksi Pyrinnön kilpa- ja huippu-urheilulajiksi. Pyrinnön perinteet vahvana kilpa- ja huippu-urheiluseurana sekä strategian 2021-2024 painopisteet valmentaminen, työnantajakuva ja osaamisen kehittäminen antavat vastuullisen ja luotettavan pohjan uuden toiminnan käynnistämiselle.

“Lajissa parasta on lajin monipuolisuus, aina on mahdollisuus kehittyä paremmaksi.” – Jerry Saarikangas, Maajoukkueurheilija, Team Finland Coed. Jerryn kotipaikka on Rovaniemi. Eli pohjoisestakin voi ponnistaa maailman huipulle.

Pyrintö tarjoaa kaikille seuran jäsenilleen ilmaisen “Innostu Cheeristä” -kokeilukerran hiihtolomalla. Tule tutustumaan lajiin 10.3.  Leirin jälkeen cheerleading-toiminta alkaa Startti-joukkueiden merkeissä, Startti-ryhmät starttaavat viikolla 11.

Ilmoittautumiset Pyrinnön kotisivujen Cheerleading sivulta ja myClubista.

 

Oulun Pyrintö will start Cheerleading in Spring 2022 

Cheerleading is a popular sport in Finland. In previous years competetive cheerleading has grown in northern parts of finland. The sport includes acrobatics, stunts, lifts as well as jumps. This intensive sport is both technically challenging as well as showstopping.

“We, in Oulun Pyrintö, want to react to the wishes of our children and youth and bring something new next to our more traditional events. The best thing we can do is to stay ahead of the time and trend and look for the future. This event fits perfectly to the already existing possibilities we offer.” Hanna Uusitalo, The executive director of Oulun Pyrintö

Oulun Pyrintö is constantly trying to create different training opportunities for all ages and are now trying to give children and youths more access to practice cheerleading. Oulun Pyrintö will start cheer practices during this spring. In the future the goal is to be one of Pyrintö’s competitive sports.

Pyrintö’s traditions as a competing club with star athletes and the strategy points for 2021-2024, coaching, employer image and developing knowledge makes a responsible and trustworthy foundation to start new.

“The best things about the sport is it’s diversity. There is always room for improvement.” – Jerry Saarikangas. Team Finland Coed National Team. Jerry’s hometown is Rovaniemi, which proves that you can become the best in the world even though you are from a smaller town.

Pyrintö offers all the members of Oulun pyrintö sportsclub free “Get exited for Cheer” -camp during week 10 (skiing vacation). Come and try the sport 10.3. After the camp Cheerleading practices will start with Startti-teams, where boys and girls practice in a team together. Startti-teams will start in week 11.

More information and registration in MyClub and www.oulunpyrinto.fi