Vilkas kilpailukesä jatkuu myös viikonloppuna, kun painonnostossa kilpaillaan 20- ja 23-vuotiaiden SM-kilpailuissa Helsingissä ja yleisurheilussa 14-, 15-, 17-, 19- ja 22-sarjalaisten SM-moniotteluissa Laitilassa ja Uudessakaupungissa.
Painonnostossa pyrintöläisistä ovat mukana Topias Manninen, Eppu Turunen ja Ville Nurminen. Myös Pihla Pelander oli ilmoittautunut, mutta hän kertoi joutuvansa jättämään kilpailut tällä kertaa väliin.
Mannisen tilanne on hieman kysymysmerkki.
– Omat odotukset on hieman alakantissa nyt koska viime kuun vaihteessa olin kipeänä joten tuli parin viikon tauko treeneistä. Nyt kuitenkin olen voinut treenata kokonaisia treeniviikkoja ja voimatasot ovat hyvin palautuneet. Teoriassa voisin pystyä ennätyksiin tai vähintään edellisiin ennätyksiin, mutta vasta kisapäivänä sen tietää sit tarkemmin, että ollaanko hyvässä kunnossa, Topias Manninen sanoo.
Painonnoston SM-kilpailuiden starttilistat ja linkki livestriimiin
Nuoria yleisurheilijoita SM-moniotteluissa
Yleisurheilun nuorten SM-moniotteluja kilpaillaan vanhimpien sarjojen osalta Laitilassa. Sinne ovat pyrintöläisistä ilmoittautuneet Aapo Savola (M22), Oskari Hiltunen (M17) ja Hillamaria Kovaniemi (N17).
14- ja 15-sarjalaiset kilpailevat puolestaan Uudessakaupungissa. Sinne on pyrintöläisistä ilmoittautunut N15-sarjassa kilpaileva Sophie Lopes.
Kuvituskuvassa Topias Manninen SM-mitalistina talven kisoissa. Kuva: Nilla Rättyä
