Sigrid Karlström vuosistaan Oulussa ja Pyrinnössä: ”Erittäin opettavaisi, haastavia ja ikimuistoisia”

Telinevoimistelija Sigrid Karlström vietti Oulussa ja Oulun Pyrinnössä ikimuistoisen lukioajan, joka jätti lämpimät muistot ja antoi hyvät eväät jatkoon. Karlström lopetti uransa, mutta jatkaa lajin parissa valmentajana aiemmassa seurassaan.

–  Vuodet Pyrinnössä olivat erittäin opettavaisia, haastavia ja ennen kaikkea ikimuistoisia. Harjoitusmäärä oli huomattavasti suurempi kuin mihin olin aiemmin tottunut. Sopeutuminen vei hetken, mutta huomasin melko nopeasti, että se toi tuloksia. Kun suomen kieli alkoi sujua paremmin ja tutustuin seurakavereihin, uudesta elämäntyylistä tuli minulle luonnollinen, Karlström muistelee.

Hän hakeutui lukio-opintoihin Ouluun osaltaan siksi, että harjoitusolosuhteet olivat erittäin hyvät. Hän viihtyi seurayhteisössä.

–  Parasta oli se, että valmentajat olivat niin pedagogisia ja keskittyivät löytämään ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin. Tunsin itseni heti tervetulleeksi ryhmään, vaikka olin täysin uusi enkä vielä osannut kovin hyvin suomea.

Uran lopettamispäätös syntyi luontevasti. Karlström päätti uransa telinevoimistelun SM-kilpailuissa puomin finaaliin.

 – Puomifinaali on koko urani suurin saavutus, ja se tuntuu mahtavalta päätökseltä uralle. SM-finaaliin pääseminen tuntui minulle kultamitalilta. Lopetan urani lippu korkealla, Karlström sanoo.

Hän jatkaa rakkaan lajinsa parissa entisessä seurassaan IF Drotissa. Karlström toivoo pystyvänsä auttamaan myös nuorempia sisaruksiaan, jotka harrastavat telinevoimistelua.

– Tulevana valmentajana otan mukaani ymmärryksen siitä, kuinka tärkeää on selkeä harjoitussuunnitelma, joka tekee harjoittelusta tehokasta sekä voimistelijalle että valmentajalle. Tällaiset suunnitelmat luovat myös turvallisuuden tunnetta harjoitteluun, kun tietää mitä odotetaan. Vuosistani Oulun Pyrinnössä otan mukaani varmuuden siitä, että harjoittelu tuo tuloksia, eikä saa luovuttaa liian helposti, vaikka välillä olisi vastoinkäymisiä. Kun on tarpeeksi sinnikäs, pääsee lopulta sinne minne haluaa, vaikka se joskus veisikin enemmän aikaa kuin oli toivonut, Karlström sanoo.

Mitä jäät kaipaamaan urheilu-uraltasi?

–  Sitä tyytyväisyyden tunnetta, kun onnistuu hyvin kilpailuissa ja harjoituksissa. Tulen myös kaipaamaan yhteisöllisyyttä muiden kilpavoimistelijoiden kanssa. Laji on kuitenkin suhteellisen pieni ja erittäin erityislaatuinen, eikä moni todella ymmärrä, mitä huipputason telinevoimistelijana oleminen tarkoittaa.