Telinevoimistelun nuorten SM-kilpailut järjestetään Joensuussa Gymnaestrada-tapahtuman yhteydessä torstaina ja perjantaina. Pyrintöläisiä on mukana iso joukko.
Naisten telinevoimistelussa kilpailevat Monika Alatalo, Milja Karppelin, Hilla Moilanen ja Vilma Moilanen, miesten telinevoimistelussa Amos Backlund, Eino Iivanainen, Lauri Isojoki, Vasilij Ivanchik, Viktor Liukko, Arttu Montell ja Alvar Takalo.
– Nuorten kevään kisakausi huipentuu Joensuun SM-kisaan, josta onnistuneilla suorituksilla on mahdollisuus useampiin mitaleihin. Kisa toimii myös karsintana PM- ja EM-kilpailuihin, joihin tavoitteena on saada varmistettua pyrinnön edustus, valmentaja Merja Mettänen-Raunio sanoo naisten telinevoimistelussa kilpailevan pyrintöläisnelikon osalta.
Odottavaisin mielin ovat voimistelijatkin:
– Odotan eniten nojapuita, koska haluaisin saada siellä onnistuneen sarjan. SM-kisojen valmistautuminen on mennyt samalla tavalla kuin muihin kisakauden kisoihin eli hyvin, vaikka on ollut myös huonoja päiviä, mutta niistäkin on selvitty ihanien ystävien kanssa, Milja Karppelin sanoo.
– Odotan hyppyä eniten, koska se on tällä hetkellä varmin teline. SM-kisoihin valmistautuminen on sujunut hyvin, vaikka kisakausi on ollut pitkä ja raskas, Vilma Moilanen sanoo.
– Odotan eniten hyppyä, sillä siinä tehdään terävä ja lennokas suoritus ja se on nopeasti ohi. Hyppy on myös meidän aloitusteline, jolla saadaan kisa käyntiin. Treeneissä viimeistelyä on hankaloittanut selkäkipu, mutta lähden yrittämään parastani, Monika Alatalo sanoo.
– Odotan eniten permantoa, koska tykkään esiintyä siellä paljon. Valmistautuminen on sujunut osaltani hyvin ja olen keskittynyt hiomaan yksityiskohtia sarjoissa, Hilla Moilanen sanoo.
Miesten joukkueen ennakkotunnelmia Instagram- ja Facebook-kanavillamme.
Kilpailuita seurataan sosiaalisen median kanavillamme päivittäin. Lisäksi julkaisemme nettisivuillamme koostejutun tapahtuman jälkeen.
