Skip to main content

Valkean kaupungin kisat – Rankingkilpailu 25-26.6.2022

Valkean kaupungin kisat eli tuttavallisesti VKK kokoaa maan parhaita urheilijoita kisaamaan Raatin stadionille. Suomen Urheiluliitto on myöntänyt vuoden 2022 Rankingkilpailun järjestettäväksi Oulussa 25.-26. kesäkuuta, joten juhannuksen VKK-kilpailuiden arvo nousee merkittäväksi.

Kilpailuissa urheilijoille on tarjolla Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) rankingjärjestelmän B-luokkaan kuuluvan kilpailun pisteet, jotka normaalisti tulisivat kansallisista mestaruuskilpailuista, eli Kalevan kisoista.

Tapahtuma-aika

Lauantaina klo 15:30-20:30
Sunnuntaina klo 11:30-18:00

Portit avautuvat yleisölle lauantaina klo 15 ja sunnuntaina klo 11

Osta liput

Liput tapahtumaan kannattaa hankkia ennakkoon verkkokaupastamme.

Lippuja myydään stadionin eteläisillä eli  kaupungin puoleisilla sisääntuloporteilla.

Tapahtuman tuotot käytetään seuratoimintaamme. Emme tavoittele taloudellista voittoa, vaan edistämme kaiken ikäisten mahdollisuuksia urheilun harrastamiseen ja terveellisiin elämäntapoihin.

Lajiohjelma ja aikataulu

 

La 25.6

Miehet: 100m, 400m, 800m, 10000m, 3000m ej, korkeus, pituus, kuula, kiekko

Naiset: 100m, 400m, 800m, 10000m, 3000m ej, seiväs, pituus, kuula, kiekko, 7-ottelu 1-pv

Su 26.6

Miehet: 200m, 1500m, 5000m, 110m aj, 400m aj, seiväs, 3-loikka, moukari, keihäs

Naiset: 200m, 1500m, 5000m, 100m aj, 400m aj, korkeus, 3-loikka, moukari, keihäs, 7-ottelu 2-pv

Tule vapaaehtoiseksi!

Tervetuloa mukaan toimitsijana! Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi 19.6. mennessä ja järjestelytoimikunta ottaa sinuun yhteyttä

Medialle

 

Akkreditointi

tiedotus(at)oulunpyrinto.fi

Seurakisat

Koko perhe pääsee urheilemaan sunnuntaina klo 9-10:30, kun seurakisojen ohjelmassa on 400m Kultajousi Sprintti. Harjoituskentällä heitetään turbokeihästä.

Ponnarit

Lapsille voi päivä tuntua pitkältä, jos se pitää viettää katsomossa käsien heiluttamiseen tyytyen. Monissa tapahtumissa on lapsiparkki, meillä on Ponnarit! Toiminnallinen, liikkumiseen kannustava Ponnarit -piste tarjoaa lapsille ja koko perheelle liikunnan riemuja.

Lähiympäristöstä löytyy kivoja reittejä myös aikuisten omille juoksuretkille, jos ei malta koko päivää katsomossa istua.

 

Kisanälkä

Kisapäivä kuluu leppoisasti Raatissa, ja nälkäkiukun estävät herkulliset tarjoilut.

Lähialueelta löytyy myös kivoja ravintoloita.

Kisatori

Kisatorilta toisen kerroksen katsomokäytävältä voit hankkia Oulun Pyrinnön seura- ja fanituotteita sekä pyörittää Onnenpyörää ja ostaa arpoja.

Majoitus

Oulujoen rannalla, tämän luonnosta ja teknologiasta tunnetun kaupungin sydämessä sijaitseva Radisson Blu Hotel, Oulu tarjoaa tuulahduksen kansainvälisyyttä liike- ja vapaa-ajan matkailijoille. Tämä tyylikkäästi uudistettu hotelli on yhdistelmä ainutlaatuista 70-luvun suunnittelua ja moderneja yksityiskohtia, mikä tekee siitä ylellisen kohteen sekä matkailijoille että paikallisille. Tervetuloa meille!

Kysy majoitustarjous koodilla: VALKEAN KAUPUNGIN KISAT

Majoittujat varaavat huoneet kiintiöstä varauskoodia käyttäen hotellin myyntipalvelusta: puh. 020 1234 730 tai sales.oulu@radissonblu.com

Sponsoreille

Tarjoamme kumppaneillemme arvopohjaista urheilumarkkinointia. Valitsemalla sponsoridiilimme saatte mainospaikkoja, myyntitiloja, verkostoitumismahdollisuuksia sekä tulette tunnetuksi hyvässä seurassa.

myynti(at)oulunpyrinto.fi

 

VKK MM-Ranking2022 Sponsoridiilit.pdf

URHEILIJOILLE JA VALMENTAJILLE

ILMOITTAUTUMISOIKEUS

Ilmoittautumisoikeus yleisen sarjan B-luokan / 5-pisteen tuloksen tehneillä urheilijoilla.
Järjestäjä pidättää oikeuden rajoittaa lajikohtaista osallistujamäärää.

Huom! N/M 5000m ja 10000m osallistumisraja on Kalevan Kisojen minimiraja!

5 pist / B-lk            Naiset   Miehet
100 m                      12,50      11,20
200 m                     25,80     22,60
400 m                     60,00     51,00
800 m                  2.16,00  1.57,50
1500 m                4.50,00 4.00,00
5000 m              18.15,00 15.30,00
10000 m          40.20,00 33.00,00
100/110 m aj         15,35        15,75
400 m aj                64,00       57,50
3000 m ej        12.00,00 10.00,00
korkeus                  165           195
pituus                     550          680
kolmiloikka           11,50       14,00
seiväs                      325          440
kuula                      12,00       15,00
kiekko                    39,00      46,00
keihäs                    42,50       65,00
moukari                47,00       52,00

KILPAILUOHJEET

– Kaikki lajit varmistetaan kisakansliaan. Varmistusaika umpeutuu 90 min ennen aikatauluun merkittyä lajin alkamisaikaa. Kisakanslia sijaitsee Raatin Uimahallin aulassa.

– Kisakanslia on auki lauantaina 25.6. klo 12:00-19:30 ja sunnuntaina klo 09:00-17:00.

– Verryttely alueena toimii harjoituskenttä ja tekonurmi. Stadionille kilpailijat tulevat kokoontumispaikan kautta. Kokoontuminen tapahtuu pääkatsomon pohjoispäädyn alla olevan katoksen luona.

– Kokoontumisen aikataulu tulee laji aikataulun yhteyteen.

– Kilpailijoiden esittely: Juoksijat esitellään lähtöviivalla ja kenttälajien osallistujat lajin suorituspaikalla.

– Omien välineiden käyttö: Mahdolliset omat heittovälineet on toimitettava tarkastukseen. Tarkastusaika päättyy 60 minuuttia ennen aikatauluun merkittyä lajin alkamisaikaa. Heittovälineiden tarkastuspaikka sijaitsee verryttelykentän pohjoisen huoltorakennuksen luona.

– Kenttälajit: Pituussuuntaisten kenttälajien kilpailussa suoritetaan kuusi kierrosta, joista kolme viimeistä suoritetaan käännetyssä suoritusjärjestyksessä 3. kierroksen jälkeisten sijoitusten mukaisesti. Mikäli kilpailussa on enemmän kuin kahdeksan kilpailijaa, kolmelle viimeiselle kierrokselle pääsee kilpailun 8 parasta kilpailijaa.

– Kilpailussa ei jaeta palkintoja.

– Katsomoon pääsee vain lipun ostanut yleisö, sekä urheilija- ja valmentaja korteilla. Katsomotiloihin kuljetaan Stadionin eteläisistä porteista.

– Urheilijoiden sisääntulo kokoontumispaikalle on Stadionin pohjoinen kävelyportti.
Urheilijat poistuvat Stadionilta Mixed zonen kautta, mikä sijaitsee pääsuoran eteläpäädyssä.

– Valmentajat, joiden urheilija varmistaa osallistumisen voivat kuitata kisakansliasta itselleen valmentaja kortin. Valmentaja kortti mahdollistaa vapaan liikkumisen Stadionin katsomotiloissa.

– Seiväshyppy valmentajat pääsevät seuraamaan kisaa hyppypaikan viereen nurmikolle.
Kulku kokoontumispaikan kautta urheilijoiden kanssa samaan aikaan.

Lajiohjelma ja  ilmoittautuminen

La 25.6

Miehet: 100m, 400m, 800m, 10000m, 3000m ej, korkeus, pituus, kuula, kiekko

Naiset: 100m, 400m, 800m, 10000m, 3000m ej, seiväs, pituus, kuula, kiekko, 7-ottelu 1-pv

Su 26.6

Miehet: 200m, 1500m, 5000m, 110m aj, 400m aj, seiväs, 3-loikka, moukari, keihäs

Naiset: 200m, 1500m, 5000m, 100m aj, 400m aj, korkeus, 3-loikka, moukari, keihäs, 7-ottelu 2-pv

Kilpailutiedot: Heikki Aura

yleisurheilu(at)oulunpyrinto.fi, 044 781 2809

Urheilija yhteydenotot: Antti Haapalahti

anttihaapalahti(at)outlook.com, 050 5909 689

Urheilija: Kenkien ilmoitus järjestäjälle

Valkean kaupungin kilpailut Ranking kisat 25-26.6.2022, noudatetaan WA hallituksen 2021 hyväksymää erillistä sääntödokumenttia ”Athletic Shoe Regulations”, joka on ladattavissa WA:n verkkosivuilta, jossa on myös viimeisin lista sallituista kengistä.
Tästä linkistä löytyy WA:n uusimmat ohjeet Suomi-käännöksenä. – sivulta 77 alkaen on kenkäsääntöä avattu tarkemmin.
Kenkä sääntö koskee kaikkia lajeja, ei vain juoksuja kengät tulee löytyä WA:n listalta.

Lomake tulee täyttää 23.6.2022 mennessä

Valmentajalounge

Valmentajat pääsevät valmentajakortilla valmentajaloungeen, jossa tarjolla kahvia, virvokkeita ja pientä syötävää stadionin pohjoispäädyn katsomokäytävällä.

Valmentajista huolta pitämässä kanssamme on Kir-Fix

Sijainti

Kilpailujen areenana toimii legendaarinen

Raatin Stadion, Oulu

Kilpailupaikan navigointiosoite: Raatintie 2, 90100 Oulu

Oulun Pyrinnön Tapahtuma

Meillä saa eläytyä, kannustaa, heilua ja kokea tunteita katsomoissa pitkin vuotta useissa kisatapahtumissa.

Olet tervetullut kisakatsomoihin, olitpa kokenut penkkiurheilija tai vasta urheiluelämyksistä kiinnostunut. Oulussa pääsee paikan päälle kokemaan kisahengen aitona ja väkevänä muun kisayleisön kanssa.

Tule paikan päälle kisakatsomoon kokemaan suuria tunteita ja yhteisöllisyyttä!

Seuratoiminta

Yli sadan vuoden ajan olemme mahdollistaneet harrastamisen ja kilpailemisen erilaisissa lajeissa. Edistämme tasa-arvoa, terveyttä ja urheilullisia elämäntapoja. Verkkosivuiltamme löydät lisätietoa kesän ja syksyn ryhmistä, joihin ehtii vielä mukaan.

Meillä ei ole pakko tyytyä katselijan rooliin, vaan ikään, sukupuoleen tai tasoon katsomatta meiltä löytyy mahdollisuuksia urheiluharrastamiseen. Meille voi tulla myös vapaaehtoistyöhön – siinä, jos missä pääsee kokemaan urheilun huippuhetket läheltä. Tule mukaan, tule!