Lampela kisaa kotiyleisön edessä Challengerissa – Purola joutuu jättämään väliin

Yleisurheilu, kesäilta ja Raatti – tuttu yhdistelmä jatkuu keskiviikkona, kun Challenger Oulu tuo huippuyleisurheilun Raatin stadionille. Mukana kotikisassa on joukko pyrintöläisiä, ja yksi kotiyleisön odotetuista nimistä on naisten seiväshypyssä kisaava Elina Lampela.

– Tosi kiva päästä kisaamaan, erityisesti Ouluun. Aiempina vuosina on ollut hyvä fiilis ja paljon yleisöä paikalla, odotan kyllä innolla. Täällä on tosi kiva kisata, kun kaikki läheiset ovat paikan päällä – on se tosi erilaista kuin esimerkiksi ulkomaan kisat, Lampela sanoo.

Lampelan alkukautta on varjostanut loukkaantuminen.

– Kevään treenijakso meni hyvin, mutta alkukaudesta on ollut pientä jalkavammaa, niin se vähän muutti suunnitelmia. Kyllä mää uskon, että tän pystyy kääntämään hyväksi.

Kotikisaan Lampela lähtee ilman suuria tulospaineita.

– Toivon, että saisin hyviä hyppyjä. En halua huomenna miettiä sitä tulosta niin paljoa, haluaisin hypätä hyvin.

Lotta Kemppinen, Elina Lampela, Nooralotta Neziri, Henri Liipola jaj Samuel Purola Meet & Greet -tilaisuudessa tiistaina.

Purola joutuu sivuun vaivojen vuoksi

Pikajuoksija Samuel Purola sen sijaan joutuu jättämään kotikisansa väliin. 200 metrin Suomen ennätysmiehen kesäkuuhun on mahtunut turhan paljon vaivoja.

– Minun täytyy valitettavasti jättää huominen väliin, kun vaivoja on ollut vähän turhan paljon tähän kesäkuuhun. Kävin fysiossa hoidattamassa, ja tehtiin tämmöinen hermokudoskäsittely. Jos ongelma olisi siinä, niin mahdollisesti viikon päästä voisin kisata, mutta huominen tulee liian aikaisin. Kyllä tässä jo odotellaan, että kisakausi saadaan liikkeelle. Halu viivalle on kova, mutta hetki täytyy malttaa, Purola kertoo.

Loppukauden tavoitteiksi Purola nimeää Kalevan kisat ja Ruotsi-ottelun. Arvokisoissa häntä ei tänä vuonna todennäköisesti nähdä.

– EM-kisoihin ei enää ole saumaa rankingin perusteella. Ainoa mahdollisuus on juosta suora raja jossain kisassa, mutta rajat ovat aika kovat. Suuri yllätys, jos minut EM-kisoissa nähdään.

Challenger Oulu kilpaillaan keskiviikkona 1.7. Raatin stadionilla. Portit aukeavat klo 16.45, miesten korkeus alkaa klo 17.15 ja illan päätarjonta ajoittuu klo 18.30–21.10. Kisa on osa World Athletics Continental Tour Challenger -sarjaa sekä Oulu2026-kulttuuriohjelmaa.

Teksti: Topi Palo

Kuvat: Anssi Mäkinen

Elina Lampela haastateltavana Meet & Greetissä
Nooralotta Neziri