Skip to main content

Tuomo Himanka on yksi niistä pyrintöläisistä, jonka matkassa seura on ollut myös opintopolulla. Liikunnanohjaajaksi Lapin ammattikorkeakoulussa opiskellut Himanka teki seuralle opinnäytetyönsä ”Laadullinen tapaustutkimus urheilija-valmentaja-parien välisestä vuorovaikutuksesta Oulun Pyrinnöllä”.

– Muistan, että alkuvaiheessa prosessi oli hidas, koska aiheideoita oli ihan jonoksi asti. Jossain vaiheessa ajattelin, että teen soveltavan liikunnan kokonaisuuden, mutta aika nopeasti tuli idea, että keskustelisin oman kotiseurani kanssa miten voisin heitä hyödyttää parhaiten, Himanka kertoo.

Hän keskusteli toiminnanjohtaja Hanna Uusitalon kanssa mahdollisesta aiheesta. Himanka toimii oman ratakelausuransa ohessa myös valmentajana. Aihe löytyi lopulta sen tiimoilta.

– Sekä urheilijana että valmentajana minua kiinnostaa vuorovaikutus. Sitä oli hyvin mielenkiintoista käsitellä ja lähteä avaamaan ja tutkimaan syvemmin. Psykologiahan minua on kiinnostanut ihan yläasteikäisestä asti. Jollain tavalla haluaisin siihen ehkä ammattilaisena myös profiloitua, Himanka kertoo.

Hän tiesi jo vuorovaikutusta tutkiessaan, että se on todella tärkeässä osassa valmennusprosessia. Tämä vahvistui.

– Ilman sitä emme voi tehdä tulosta. On tärkeää, että urheilijan ja valmentajan vuorovaikutus toimii. Jos se ei toimi, urheilijan ja valmentajan jaksaminen omassa roolissaan heikentyy huomattavasti. Tutkimuksessanikin oli paljon tutkimuksia, joissa oli urheilijoiden ja valmentajien uupumisia. Vuorovaikutus on yksi juttu, jolla ehkä niihin haasteisiin voidaan vastata.

Himanka kantaa monen muun tavoin huolta ratakelauksen harrastajamääristä Suomessa. Hän tekee osaltaan kaikkensa, että parayleisurheilussa ja soveltavassa liikunnassa ylipäätään olisi jatkossakin harrastajia.

– Suhtaudun kuitenkin toiveikkaasti siihen, että saadaan astioita nousuun. Mielestäni on ihanaa, että meillä Pyrinnössä on suhtauduttu aina tosi positiivisesti soveltavaan liikuntaan ja on haluttu ottaa se kiinteäksi osaksi tätä seuraa. Se on hyvä lähtökohta. Ihan varmasti saamme asioita kehitettyä.

Urheilijana Himangalla on takanaan onnistunut syksy. Tekemisessä on ollut rauha ja treenit ovat sujuneet.

– Viime kaudella sain sen 100 metrin ennätyksen seitsemän vuoden tauon jälkeen rikottua, mikä oli aika iso juttu itselleni. Paljon on ollut haasteita ja tosi raskaitakin vuosia, mutta näytin ehkä myös tulostaululla, että kehityspotentiaalia edelleen on. Oikeastaan se sama rauha ja hyvä fiilis on jatkunut nyt syksyn harjoituskaudella.

Pieniä muutoksia on tullut esimerkiksi kelausasentoon, mistä Himanka toivoo olevan apua seuraavan stepin ottamiseen tulevana kesänä.

– Se ennätyskelauskaan ei ollut mikään nappiveto. Vauhtia on vielä varastossa, ja se on tietenkin hyvä merkki.

Tutustu Himangan opinnäytetyöhön: Lapin AMKin opinnäytetyö

Kuva: Anssi Mäkinen