Skip to main content

YLEISURHEILU 4-7 VUOTIAAT

 

Yleisurheilu on monipuolista liikunnan ja yleisurheilun perustaitojen kehittämistä, kuten juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä. Suunnitelluissa harjoituksissa olennaista on myös lasten keskinäisten tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetteleminen. Meille on tärkeää, että treeneissä on hauskaa ja tulee hiki!

Yleisurheilusta kiinnostuneille 4-7 vuotiaille Oulun Pyrinnöllä on tarjonnassaan alueellisesti järjestettäviä HIPPO Yleisurheiluryhmiä, sekä kesällä Raatin stadionilla järjestettäviä yleisurheiluryhmiä.

Alueelliset HIPPO Yleisurheiluryhmät tuovat monipuolisen liikuntaharrastuksen lähelle kotia. Ryhmät liikkuvat monipuolisesti eri alueilla. Kesäisin ulkona koulujen piha-alueilla, talvisin koulujen liikuntasaleissa.

Erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret voivat osallistua huoltajan arvion mukaan itsenäisesti tai tarvittaessa avustajansa kanssa.

Jos perheestäsi löytyy nuorempia urheilijoiden alkuja tai muuten kiinnostusta oman vanhemman kanssa liikkumiseen, tutustuttehan myös perheliikuntaan: https://oulunpyrinto.fi/lajit/perheliikunta/

 

Pääset harrastamaan ilmoittautumalla kurssille JA liittymällä jäseneksi.

 

Syksy 2025

 

Ryhmät harjoittelevat koulujen pihoilla ja urheilukentillä, kunnes syksy kylmenee ja siirrytään koulun liikuntasaliin.

U6 = 2020-2021 -syntyneet

U8 = 2018-2019 -syntyneet

 

Ryhmistä saat lisätietoja aukaisemalla ilmoittautumissivun alempana!

Kesä 2025

 

Kesällä harjoitellaan Raatin stadionilla ja alueellisesti koulujen piha-alueilla ja urheilukentillä.

U6 = 2020-2021 -syntyneet

U8 = 2018-2019 -syntyneet

 

Ryhmistä saat lisätietoja aukaisemalla ilmoittautumissivun alempana!

TUTUSTU MYÖS MUIHIN LAJEIHIN